Aiheuttaako kodin sisustus pään vaivaa? Apuna voi käyttää sisustussuunnittelijaa, jolta saa jo muutamassa tunnissa vinkkejä muutokseen.
1. Mistä suunnittelussa lähdetään liikkeelle?
Mieti valmiiksi, miten isoa muutosta kotiisi kaipaat. Huonekalujen sijoittelussa sekä värin ja materiaalien valinnassa voi auttaa yhtä lailla sisustussuunnittelija kuin sisustusarkkitehti.
2. Miten sopivan sisustussuunnittelijan löytää?
Ammattilaisia voi parhaiten vertailla verkossa. Tutustu etenkin niihin, joilla on kokemusta kotien suunnittelusta. Työnäytteitä selailemalla saat selville, millainen tyyli puhuttelee juuri sinua.
3. Kuinka pieni projekti voi olla?
Jos seinän värin tai sohvan paikan valinta aiheuttaa päänvaivaa, ei hätää. Jo tunnissa tai parissa voi saada neuvoja, joiden avulla pääset jälleen omin avuin eteenpäin. Jokainen jumittuu joskus ajattelemaan, että tietyn huonekalun täytyy olla tietyssä paikassa. Tuorein silmin kokonaisuutta katsova ammattilainen osaa laittaa pakan uusiksi. Lyhyessäkin tapaamisessa voi myös löytyä materiaaleja ja värimaailmoja, joita ei yksin olisi osannut valita.
4. Paljonko sisustussuunnittelijan käyttö maksaa?
Hintahaarukka on suuri. Nimekäs tähtisuunnittelija laskuttaa enemmän kuin nuori, uransa alkuvaiheessa oleva ammattilainen. Silti vasta-alkajallakin voi olla hyviä näkemyksiä. Keskimäärin tuntitaksa on 50-100euroa ilman arvonlisäveroa. Mikäli tehtävä muuttuu matkan varrella oleellisesti, on hinnasta neuvoteltava uudelleen. Suunnittelijan palkkion lisäksi budjetissa pitää varautua paitsi remontointi- ja materiaalikuluihin myös lupa-, virasto- ja valvontamaksuihin.
5. Mistä tunnistaa ammattilaisen?
Hyvä suunnittelija osaa lukea asiakkaan toiveita, arvioida työhön kuluvan ajan ja kustannukset sekä perustella näkemyksensä. Jo ensimmäisellä tapaamisella yleensä selviää, onko suunnittelija vakuuttava ja pelaavatko henkilökemiat yksiin. Jees jees -tyyppi on valmis toteuttamaan epärealistisetkin toiveet, kun taas liian suuri taiteilijapersoona runnoo läpi oman visionsa. Pidä mielessäsi, että suunnittelijan tulisi olla luottohenkilösi, jolla on kokonaisuus hallussa. Uskalla sanoa rohkeasti, jos suunnitelmassa on jotain, mistä et pidä.
6. Miten sisustussuunnittelijan tapaamiseen pitää valmistautua?
Mieti, mitä eri tiloilta haluat ja mihin niitä käytät. Nukkuuko joku perheessä pidempään kuin muut? Kaipaako varhaisteini pian yksityisyyttä? Hyvällä suunnittelulla lähes kaikkiin arjen pulmiin löytyy ratkaisu. Mieti myös, mistä kalusteista et missään tapauksessa halua luopua. Mitä tarkemmin pystyt toiveistasi kertomaan, sitä parempi ja halvempi lopputulos on. Pohdi elämääsi vähän pidemmällä aikajänteellä. Mitkä ovat tarpeet, kun taaperoista kasvaa teinejä tai lapset muuttavat pois kotoa? Kun osaat ajatella ainakin yhden askeleen eteenpäin, olet työhön pidempään tyytyväinen.
7. Mitä sopimukseen kannattaa kirjata?
Tee toimeksiannosta aina kirjallinen sopimus, josta käy ilmi tuntiveloitus ja arvio työtunneista sekä se, mitä ollaan tekemässä. Sovi myös, sisältyvätkö matkat hintaan. Mitä yksityiskohtaisempi sopimus on, sitä varmemmin kaikki ovat tyytyväisiä. Pohdi valmiiksi, mitä olet valmis tekemään itse, ja kirjaa työnjako paperille. Säästeliäs hankkii itse vaaditut dokumentit, kuten asunnon tiedot ja pohjapiirroksen sekä remonttiin tarvittavat luvat. Voit nipistää kustannuksista, jos olet valmis hoitamaan myös kalusteiden ja materiaalien hankinnan itse.
8. Kuka remonttifirman valitsee?
Suunnittelijat toivovat usein, että remontissa käytetään ammattimaista urakoitsijaa. Monella on suositella muutama firma, joista on hyvät kokemukset ja joiden hintataso on kohdallaan. Suunnittelija auttaa laatimaan täsmällisen tarjouspyynnön, jonka ansiosta saadut tarjoukset ovat vertailukelpoisia.
9. Miten suunnitteluprosessi käytännössä etenee?
Ensimmäisessä tapaamisessa istutaan alas ja sovitaan, mitä ollaan tekemässä. Tämän pohjalta suunnittelija tekee ensimmäiset luonnokset, jotka sitten käydään yhdessä läpi mielellään kasvotusten. Uskalla sanoa rohkeasti, jos suunnitelmassa on jotain, mistä et pidä tai mitä et ymmärrä. Ensimmäinen versio ei yleensä koskaan mene sellaisenaan läpi, vaan suunnitelma täsmentyy jokaisella kierroksella. Kun olet hyväksynyt luonnokset, isoja muutoksia ei voi enää tehdä ilman, että se vaikuttaa palkkioon. Jos kyse on suuresta muutosprojektista, suunnittelija valvoo työn edistymistä. Loppukatselmuksessa käydään läpi, tuliko työstä sellainen kuin piti.
10. Miten ongelmat vältetään?
Jos perheessänne on useampi voimakastahtoinen sisustaja, sovittakaa toiveenne yhteen etukäteen. Tapaamisiinkin kannattaa ottaa mukaan kaikki ne, joiden sana painaa. Ennen päätösten tekoa pohtikaa, oletteko valmiita tyytymään kompromissiin tai hyväksyttekö lisäkulut. Kuitenkin hyvin valittu sisutussuunnittelija ja yhdessä läpi viety suunnitelma auttaa perhettä löytämään sopivan ja kaikkia miellyttävän ratkaisun.